Tällä kertaa en tehnyt mitään viinitilavierailun eteen. Tai no, sanoin ystävälleni Pinalle, että sellainen olisi kiva, kun tulemme pyhäinpäivänä lomalle Napoliin. Hän on myös sommelier, ja tuntee Napolin viinialueen ja ehdotti Taurasin alueelta Antonio Caggianon viinitilaa. Lopulta meitä oli lämpimänä marraskuun sunnuntaina joukko Pinan ystäviä ja Pinan ystävän Claudian (toinen sommelier) ystäviä tutustumassa Antonio Caggianon viinitilaan.
Antonio Caggianon viinitila https://www.cantinecaggiano.it/ sijaitsee Aglianico-viinirypäleen viljelyalueen yhdessä tunnetuimmalla alueella eli Taurasin kunnassa, Avellinon maakunnassa, jonne Napolista on matkaa autolla 1–2 h. Taurasi DOGC on yksi suosikkiviineistäni, varsin ainutlaatuinen punaviini, jonka tunnistaa helposti persoonallisesta mausta. Taurasia voidaan valmistaa myös 16 muussa Avellinon kunnassa.
Taurasi kuuluu Irpinian alueeseen, jonka halki kulkee Apenniinien harju. Pohjoisessa se rajoittuu Pugliaan ja etelässä Basilicataan. Irpinia on viininviljelyyn erityisen suotuisa. Maantieteellisesti se koostuu laaksoista, harjuista, vuoristoista, metsistä ja puroista. Taurasin ja Avellinon maaperä on vulkaanista alkuperää, jota saattaa olla maaperässä peltokerroksen paksuus. Maaperä sisältää myös runsaasti savea ja kalkkikerroksia. Nämä kaksi ovat viiniköynnösten viljelyn tärkeää elementtiä, sillä ne vapauttavat asteittain vettä kasveille, joten kesän kuivuuden aikana viinirypäleet kypsyvät hitaammin ja tasapainoisemmin. Alueella vallitsee vaihteleva mikroilmasto, mikä mahdollistaa viinirypäleiden polymorfisten aromien muodostumisen. Viiniköynnösten viljely tapahtuu pääasiassa kukkuloilla, joissa on viinitarhoille sopiva altistuminen: valoisa, voimakkaita lämpötilavaihteluita ja vähän sadetta. Tästä syystä Irpinia soveltuu hyvin Aglianicon viljelyyn, joka hyötyy ankarista talvista ja viileistä, tuulisista kesistä. Erikoista on se, että Aglianico kypsyy melko myöhään ja marraskuun alun sato on viimeisempiä Euroopassa.
Kuten olen jo maininnut aikaisemmin blogissani https://httsviiniitalia.home.blog/2019/12/10/vesuviuksen-takana-kohtaavat-antiikin-ja-moderninajan-viinit/ Napolin alueella viiniä on viljelty antiikin ajoista saakka. Tämä pitää paikkansa myös Avellinon maakunnassa, jonne 1800-luvulla viininviljely toi monia etuoikeuksia, kuten ensimmäisen rautatien, joka sai nimen ”viinirauta”, koska se rakennettiin yhdistämään Irpinia Italian ja Euroopan tärkeimpiin viinin myyntimarkkinoihin. Varsinaisesti vuosi 1928 oli Taurasin käännekohta. Tällöin Euroopassa ja Pohjois-Italiassa viinitarhat sairastuvat viinikirvan (phylloxera) takia, mutta alueella tauti ei päässyt leviämään johtuen vulkaanisesta maaperästä. Viinikirva saapui Etelä-Italiaan vasta vuoden 1930 lopulla, pysäyttäen viljelyn vuosikymmeneksi. Varsinaisesti Taurasin viinialue alkoi kehittyä 1950-luvulla, kun alueen historialliset viininviljelyperheet alkoivat , sekä 1980- ja 1990-luvun erinomaisten vuosikertojen ansiosta, jotka vuonna 1993 saivat Taurasin lopulta nousemaan DOC:sta DOCG:ksi.
Taurasi DOCG:n tuotantosäännös koskee sekä Taurasia ja Taurasi Riservaa, jotka molemmat valmistetaan 85 % Aglianicosta ja enintään 15 % muista ei-aromaattisista punaisista rypälelajikkeista. Taurasilla on intensiivinen rubiiniväri, joka saa oransseja heijastuksia vanhetessaan. Sen tuoksu on miellyttävä ja maku kuiva, täyteläinen ja tasapainoinen, ja jälkimaku on jatkuva. Taurasin alkoholipitoisuuden tulee olla vähintään 12 % ja Taurasi Riservan 12,5 %. Maaperän mineraalisuudesta ja vuosikerrasta riippuen se voi kuitenkin helposti vaihdella välillä 13–15 %. Viininvalmistuksen ja kypsyminen on välttämättä tapahduttava Avellinon maakunnassa. Taurasin kypsytyksen tulee olla vähintään 3 vuotta, josta 12 kuukautta puutynnyreissä. Taurasi Riservan kypsytysaika on puolestaan vähintään 4 vuotta, josta 18 kuukautta puutynnyreissä.
Aglianico viinirypälettä verrataan usein Nebbioloon, vaikka Aglianicolla ei ole juurikaan tekemistä Piemonten rypäleen kanssa. Ne molemmat sopivat kuitenkin eriomaisesti viinin kypsyttämiseen tammitynnyreissä vahvan rakenteensa ansiosta. Aglianico on paljon rikkaampi antosyaanien suhteen, mutta siitä puuttuu Barololle tai Barbarescolle tyypilliset aromit.
Alueella viljellään myös muita viinirypäleitä, kuten kuuluisia Fiano di Avellino ja Greco di Tufo, jolle alueen vulkaaninen maaperä suo myös omaperäiset ominaisuudet. Fianon viiniköynnös antaa lähes aina vaatimattoman sadon, mutta se on täynnä pieniä kullanruskeita erittäin makeita marjoja. Tarinan mukaan Fiano syntyi passitoksi eli makeaksi jälkiruokaviiniksi, kuten Sagrantino, ja myöhemmin molemmat vakiintuivat kuiviksi viineiksi sisältäen voimakkaita aromeja ja vahvan rakenteen.
Greco di Tufolle on sen sijaan ominaista korkea kivennäisainepitoisuus rikkaan maaperän ansiosta, joka antaa sille sen erityisen vahvan luonteen, ja tekee siitä sopivan nautittavaksi kalaruokien kanssa. Greco di Tufon tuoksu koostuu vähintään kuudestakymmenestä kemiallisesta aineesta, joten ei ole yllättävää, että maistelussa monet löytävät usein erilaisia aromeja ja tuoksuja. Fiano di Avellino ja Greco di Tufo ja monet muut viinirypäleet ovat Campanian alueen alkuperäisiä viinirypäleitä, jotka kasvavat edelleen lähes yksinomaan Campanian alueella. Täällä ei vielä kansainvälisiä viinilajikkeilla kikkailla.
Viinitilan perustaja Antonio Caggiano on yksi ensimmäisistä ja kuuluisimmista Taurasin alueen viinintuottajista, ja hyvin omalaatuinen persoonallisuus. Antonio Caggiani on nykyään 85 vanhaherra, jonka löysimme tilalle astuessamme maalaamassa tauluja.
Antonio Caggiano onkin monipuolinen taitelija ja hänen taidettaan, metalli- ja puukäsitöitään oli nähtävissä kaikkialla. Hän oli hyödyntänyt viinitynnyreiden materiaalia, ja rakentanut niistä lampunvarjostimia, tuoleja ja paljon muuta. Tämän lisäksi Antonio Caggiano oli ollut myös vuosia intohimoinen valokuvaaja, ja oli kiertänyt maailmaa valokuvaten. 1990- luvun alussa hän kuitenkin omistautui perheen viinitilalle kehittäen tilan viinejä ja suunnittelen tilan uuden viinikellarin.
Tilan viinikellari yllätti laajuudella, sillä päärakennuksen koko ei vihjannut, että alla sijaitsisi valtava viinilabyrintti. Viinikellaria voisi kutsua myös taidegalleriaksi, sillä se ei ole pelkkä tynnyreiden tai pullojen paikka, vaan kaiken keskellä sijaitsi erilaisia patsaita, joista osa on Antonion itsensä valmistamia, osa taiteilijaystävien lahjoituksia, jotka tekivät viinikellarista varsin yllättävän.
Kaikkein yllättävintä oli kuitenkin löytää viinikellarista viinitynnyreiden keskeltä kirkon alttari. Alttarin risti oli tehty tyhjistä viinipulloista, mistäpä muustakaan. Tunnelma oli kuin pyhätössä konsanaan.
Tämän lisäksi viinikellarissa sijaitsi viinikulttuurin museo, sillä labyrintin syvennyksissä oli mahdollista nähdä viininviljelylle tyypillisiä työkaluja ja välineitä. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt niin isoa kokoelmaa vanhoista viinipullojen avaajista/ korkkiruuveista kuin Antonio Caggiano oli kerännyt. Myös tämä oli yllättävää, sillä kyseessä oli yksityinen pieni viinitila, ja nähdä näin suuri ja harvinaislaatuinen kokoelma kertoo syvällisestä rakkaudesta viiniin.
Viinitilavierailun oppaamme kertoi kattavasti viinitilan historiasta ja tuotannosta. Opin jälleen paljon uutta. Ilmeisesti viinitilavierailut eivät ole vielä Napolin alueella nuorten trendi kuten olemme tottuneet muualla, sillä viinitilavierailijoiden keski-ikä oli lähemmäs 60 vuotta. Tämä mutta myös se, etteivät Campanian alueen viinit ole kovinkaan tunnettuja maailmalla tai edes Italiassa kertoo siitä, että moderni kaupallinen viininviljely kehittyy hiukan jälkijunassa alueella. Tähän on syynä muun muassa se, ettei Campanian alueella tuoteta kovinkaan paljon viiniä. Oletan että myös alueen enologit tarvitsevat enemmän kokemusta.
Se että Campanian viinialue tulee jälkijunassa johtunee osin myös markkinointiosaamisesta, ja siitä, että Campanian alueella, muutamaa kuuluisaa viinitilaa lukuun ottamatta (Mastroberardino ja Feudi San Gregorio) viinitilat ovat usein turhan vaatimattomia. Esimerkkinä tästä toimii juuri Caggianon viinitila, jota kuulemma ei edes kiinnosta kasvaa enempää. Tämä siitä huolimatta, että tilan viinit ovat laadullisesti arvostettuja, ja ovat voittaneet palkintoja ja saaneet hyviä pisteitä kansainvälisestikin. Tulevaisuudessa kaikki on kuitenkin mahdollista, sillä alueella on paljon potentiaalia. Maanperän ja ilmaston suotuisuus viineille, samoin kuin alueen viinirypäleiden ominaisuudet mahdollistaisivat laadukkaiden ja kansainvälisillekin markkinoille sopivien viinien valmistuksen suuremmassakin mittakaavassa.
Nykyään yritystä johtaa Antonion poika, Giuseppe, joka huolellisella jatkaa isänsä perinteitä ja pyrkii vahvistamaan viinien personnallisuutta. Tilalla tuotettaan Taurasin ja Aglianicon muiden versioiden lisäksi useita eri valkoviinejä, kuten edellä mainitut Fiano di Avellino ja Greco di Tufo.
Tällä kertaa viininmaistelu oli järjestetty lounaan yhteyteen. Tämä oli hiukan erilaista, mutta se osoittautui onnistuneeksi tavaksi maistella rauhassa viinejä. Keräännyimme kaikki syömään ison pyöreän pöydän ääreen ja nautimme yhdessä kaksi alkuruokaa (antipasto), kaksi primoa (pasta-annos), yhden secondon (liha-annos).
Näiden ruokien seuraksi pöytään tuotiin tilan Fiano di Avellino, Greco di Tufo ja Taurasi-viinejä, eri ruokalajien kanssa maisteltaviksi. Koska meitä oli useampi sommelier pöydässä olikin oikein antoisaa maistella viinejä yhdessä etsien tuoksuja ja arvioiden makua. Kaikki päädyimme siihen, että tilan Fiano di Avellino oli erinomainen. Se oli sekä pehmeä, mineraalinen että sopivan raikas ja hienostunut. Kaiken kaikkiaan harmoninen kokonaisuus. Sen sijaan itse en innostunut tilan Greco di Tufo valkoviinistä, vaikka sen tuoksumaailma oli monipuolinen. Mielestäni viinin happamuus maistui liiallisena sitruunaisena kirpeytenä peittäen muut viinin ominaisuudet. Olimme myös kaikki hiukan pettyneet tilan Taurasiin. Sen tuoksumaailma lupasi paljon ja viinin tanniinit suorastaan raapivat kieltä ja happamuuttakin löytyi kiitettävästi, mutta varsinainen viinin rakenne ja pitkäkestoisuus olivat heikkoja. Kyseessä oli tosin nuori viini, joten en anna lopullista tuomiota, vaan ostin pullon kotiini ja odotan kärsivällisesti pari vuotta maistaakseni onko Taurasi kehittynyt ja miten.
Melkein unohdin. Lounaaseen kuului myös tilan grappaa ( viinirypäleiden puristusjäämistä tislattua viinaa), jota nautitaan ruuan sulattamiseen. Minä en edes uskaltanut maistaa vaikka grappa tuoksui hyvältä, koska pienikin tilkka aiheuttaa minulle nykyään päänsäryn.
Mutta olipas kaiken kaikkiaan mukava tyypillinen napolilainen sunnuntai: Söimme ja joimme hyvin mukavassa seurassa. Oli taas mielenkiintoista todeta, miten napolilaiset, vaikka eivät tunne toisiaan sulautuvat yhteen yhdeksi seurueeksi lounaan aikana ja keskustelivat ja vitsailivat yhdessä. Minä nautin suuresti napolilaisten kanssa seurustelusta. Joko oma karjalainen luonteeni sopeutuu hyvin sosiaalisiin tilanteisiin, jossa tuntemattomat ystävystyvät tai sitten Napolissa asuessani totuin tähän. Varsinkin supersosiaalinen brasilialainen tyttäreni oli omassa elementissään Napolissa, ja hän olikin pian lounaan keskipiste. Koiramme Ulisse ihastutti puolestaan rauhallisella käytöksellään ja söpöydellään kaikki.
En tiedä onko se sydän vai vatsa joka aina silloin tällöin kaipaa Napoliin? Luulen, että molemmat. Jälleen meillä oli ollut herkullinen viikonloppu Napolissa. Nyt onkin jonkinlaisen laihdutuskuurin aika. Uskonkin että kuuluisa sanonta, ”nähdä Napoli ja kuolla” tarkoittaa itseasiassa ” nähdä Napoli ja ylensyödä” (johon myös voi kuolla.)
Campanian alueella Beneventossa ja Avellinossa on paljon mielenkiintoisia viinitiloja, jotka jätän mielelläni seuraavaa kertaa odottamaan.
Tässä lista muutamista: https://www.bereilvino.it/database/cantine/regione/campania/page/2/
Italia Viinilasissa 