Satuja ja viinejä Bolgherissa

Viime viikonloppu oli kesämme viimeinen. Siksi päätimme ottaa siitä kaiken irti. Aamusta vuokrasimme kuskin kera pienen veneen, koska halusimme pois ruuhkaisilta rannoilta ja koska halusimme käydä Elban saarella. Matka Piombinosta Elban saarelle veneellä kesti puolisentuntia, ja venekuskin avulla opimme parhaat uintipaikat Elban rannikolla. Kävimme pariin otteeseen snorklaamassa kirkkaassa merivedessä ja nautimme kauniista maisemista. Ehdimme jopa käydä lounaalla Elban saarella Marina di Campossa. Ja iltapäivällä olimme jo takaisin mantereella.

Jotta päivä olisi täydellinen, olin tietenkin varannut viinitilavierailun klo 17. läheisellä Bolgherin viinialueella. Tytön jätimme kotiin, kun pihapiirissä kaverit jo odottivat. Koira olisi varmaan mielellään tullut kanssamme, mutta häntä ei nyt tällä kertaa pyydetty mukaan.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut blogissani Bolgherista, https://httsviiniitalia.home.blog/2020/06/22/back-in-bolgheri-ja-hapeamatonta-toscanan-mainontaa/  mutta koska Bolgheri sijaitsee puolentunnin matkan päästä kesäpaikastamme, sinne on helppo ja mukava palata, ja siksi kirjoitan varmaan useinkin Bolgherista. Tutuiksi Bolgherista ovat tulleet viinitilat kuten Fornacelle, Grattamacco, Michele Satta, Guado al Melo, Terre di Marchesato, mutta näiden lisäksi alueella on useita viinitiloja, joissa en ole vielä käynyt (tässä lista Bolgherin alueen viinituottajista https://www.bolgheridoc.com/consorziati/). Viinitiloja on siis useita, eli minulle vierailukohteita riittää vielä pitkäksi aikaa. 

Kohteeksi tällä kertaa valikoitui Giovanni Chiappinin viinitila http://www.giovannichiappini.it/en/home.html, jonne olin sopinut aikaisemmin sähköpostitse viinitilavierailusta. Tällä kertaa viinitilakierroksen oppaana oli itse omistaja. Kyseessä oli vanha herra, joka hyvin hitaasti kertoi Bolgherin viinialueen ja oman viinitilan tarinansa.

Tähän mennessä olen oppinut, että viinin markkinoimisessa on tärkeää, paitsi itse viini myös viinin narratiivi. Tähän viinin narratiiviin kuuluu kertomus luonnonolosuhteista ja maaperästä, sekä viinitilan tarina. Myös viinin tuotannon narratiivi on tärkeää, ja näiden narratiivien tehtävä on tehdä viinistä erityinen ja mieleenpainuva.  Minua taitavatkin kiehtoa juuri nämä narratiivit.

Usein nämä viinin narratiivit ovat kieltämättä samanlaisia, ja nytkin aluksi ajattelin, että voi taasko sama tarina toistuu, mutta ei. Tällä kertaa opin Bolgherin maaperästä sen, miten viiniköynnösten juuret löytävät syvältä savimaastosta kosteutta, ja edes näin kuivana kesänä kuten kesä 2021 on ollut, viiniköynnöksiä ei ole tarvinnut kastella. Ainoastaan viinirypäleet kypsyivät aikaisemmin ja viininkorjuu piti toteuttaa aiemmin kuin normaalisti. Opin myös sen, että Bolgherin viinialue on ideaali luonnonkeidas viininviljelylle, koska sitä suojaavat korkeat kukkulat, ja jonne puhaltaa viilentävä merituuli, joka auttaa torjumaan viinirypäleiden sairauksia. Opin myös sen, että Bolgheri on kasvillisuudeltaan vihreä ja monimuotoinen, mikä auttaa puolestaan viinirypäleiden aromien monipuolista syntyä.  Mielenkiintoista on myös se, että Bolgherin alueella viini kypsyy lähes aina samoissa olosuhteissa, eli kesät ovat aina kuumia ja vähäsateisia, jonka vuoksi vuosikertojen välillä ei ole suurta eroa.

Vuosikerroista puheen ollen, kun kävin Sommelier-koulutuksen (AIS) Italiassa, meille tuskin koskaan puhuttiin viinien vuosikerroista, vaan painotettiin juuri luonnon osuutta viinin synnyssä, eli ilmastoa, lämpötilan eroja, maaperää jne. Tämä näkynee myös tässä blogissa, sillä juuri nämä tekijät koen tärkeiksi viineissä.

Aika hartaasti uskon näitä narratiiveja, jotka kertovat viinitilan luonnonolosuhteista. Sen sijaan muita narratiiveja olen oppinut kuuntelemaan kriittisesti. Jälleen kerran kuulin viinialueen syntytarinan, joka toisti satua periksiantamattomasta sankarista. Tällä kertaa kyseinen sankari oli Markiisi Mario Inchisa della Rocchetta, joka sai omistukseensa vaimonsa myötäjäisten kautta maatilan Bolgherissa, joka tunnettiin paremmin hedelmistä kuin viinirypäleistä. Markiisi alkoi tilallaan omien mieltymysten takia viljellä ranskalaisia viinilajikkeita kuten cabernet savignonia. Monien vuosien ajan Mario Incisa della Rocchetta teki useita viininvalmistus yrityksiä tilallaan Tenuta San Guidossa. Hän laajensi viinitarhaansa jopa alueelle, joka oli kivinen, koska maaperä muistutti häntä morfologisesti hänelle rakkaasta Bordeaux’sta. Tästä myös viini sai nimensä; Sassicaia (sasso italiaksi on kivi). Lopulta 1960-luvun lopulla monien yritysten ja erehdysten kautta hän onnistui kehittämään viinilajikkeiden viljelyä ja valmistusta alueelle sopivaksi. Varsinainen onnenpotku tapahtui vuonna 1974, kun kuuluisa journalisti Luigi Veronelli kirjoitti Sassicaia-viinistä intoutuneesti tehden viinistä kuuluisan ja myötävaikuttaen Saccicain maineeseen. Kaiken kaikkiaan Bolgherin viinialueesta tuli arvostettu juuri Sassicaia-viinien vanavedessä. Nykyään Sassicaia viinit maksavat 200€-800€ tai vielä enemmän. Maineella on hintansa, positiivisessa mielessä siis. En sinänsä epäile, etteikö tarina pidä paikkaansa, mutta osittain kullattu se varmaankin on.

Myös Chiappinin viinitilan narratiivi on eräänlainen tuhkimotarina. Giovanni Chiappini, itse omistaja, oli köyhästä maaviljelijäperheestä, joka sattumalta osti 1960-luvulla maatilkun Bolgherin alueelta viljelläkseen oliiveja ja hedelmiä. Vähitellen hän osti lisää maata, ja kun Bolgheri viinialueena tuli kuuluisaksi, hän keskittyi viljelemään viinejä. Nykyään viinitila on näennäisesti vaatimaton, mutta näkee, että tila oli menestynyt, sillä tilalla oli investoitu hienoihin viinintuotantotiloihin. Näin viinitila Giovanni Chiappini oli työllistänyt paitsi perheensä niin myös ulkopuolisia. Tähän ei riitä pelkästään se, että hänen viininsä oli hyviä, vaan arvostus ja maine tulivat myös sen kautta, että viinit syntyivät juuri Bolgherin alueella. Voin vain kuvitella kuinka arvokas hänen sattumalta ostamansa maa-alueensa Bolgherissa on tällä hetkellä.

Täytyy kuitenkin todeta, että Giovannin Chiappinin viinitilan narratiivi, vaikka olikin tuhkimotarina, se vaikutti hyvin rehelliseltä eikä vain markkinointipuheelta. Hänen olemuksestaan paistoi raskas ruumiillinen työ, ja kaikesta kuului rakkaus omaan maahan ja sen viineihin. Eli vaikka hän oli onnekkaasti oikeaan aikaan ostanut oikean viljelysalueen oikeasta paikasta, hän oli tehnyt oikeasti myös paljon töitä viinitilan eteen. Hän ampui alas myös useita nyt niin muodissa olleita viininkypsytys trendejä kuten sementtitankit tai keramiikkaruukut eli amforat.

Pitkän kierroksen päätteeksi maistoimme heidän neljää viiniään. Ensimmäinen oli tilan rosé viini nimeltään Rusì, joka oli valmistettu 100%sti syrahdista. Viini oli kauniin ruosteen punainen ja sen tuoksumaailmassa vallitsivat eksoottiset hedelmät kuten passionhedelmä. Suussa viini oli raikas, puhdas ja mineraalinen, mutta ei kovin pitkäkestoinen. Seuraavaksi maisteluvuorossa oli tilan edullisempi punaviini Feruggini DOC Bolgheri Rosso, jonka valmistukseen oli käytetty sangiovese-rypälettä enemmän kuin tavallisesti (50%) bolgeriviineissä. Viini ei myöskään kypsynyt tammitynnyreissä. Viini oli kevyt ja raikas punaviiniksi, ja täynnä marjantuoksuja. Viini oli mutkaton, ja tila mainostaakin viiniä arkiviiniksi, ja mielestäni arkiviiniksi viini oli tasokas, jossa hinta ja laatu kohtaavat. (13€)

Kolmantena viininä maistoimme tilan Bolgheri viiniä Felciaino DOC Bolgheri Rosso, joka oli valmistettu cabernet sauvignonista (50%), merlotista (40%), sangiovesesta (10%). Viini kypsytettiin 12 kk tammitynnyreissä. Myös tässäkin viinissä jäi päällimmäiseksi mieleen viinin puhtaus, monipuoliset aromit, ja vaikka viini ei ollut monimuotoinen suussa, se oli kuitenkin yllättävän harmoninen.

Pieni huomautus tammitynnyreistä. Maailmalla viinin kypsyttämiseen käytetään lähinnä ranskalaisia tammitynnyreitä, jotka ovat todettu parhaiksi. Olen kuitenkin aina huomaavani, että kun Italian viinitiloilla mainitaan ranskalaiset tynnyrit, niiden käyttöä puolustellaan hiukan harmitellen. Ovathan Italia ja Ranska kilpakumppaneita keskenään useammassa lajissa, ja varsinkin ranskalaisten osaaminen ja menestys viineissä on harmittanut italialaisia. Mielellään italialaiset varmaan käyttäisivät muita tynnyreitä viinien kypsyttämiseen, mutta koska ranskalaisten tammipuista syntyvät parhaat tynnyrit viinin kypsyttämiseen, niin he eivät voi muuta kuin alistua siihen.

Aivan viimeiseksi maistoimme tilan varsinaista Bolgheri viiniä. Guado De’ Geoli Doc Bolgheri Superiore 2016, joka koostuu cabernet sauvignonista (70%), merlotista (15%) ja cabernet francista (15%), ja jota kypsytetään 18kk tammitynnyreissä. Guado De’ Geoli oli todellinen Bolgheri-viini eli hienostuneen vahva ja monipuolinen. Viini ei ollut vielä valmis, mutta viinin aromit ja suutuntuma lupasivat paljon, siitäkin huolimatta tai oikeistaan siitä syystä, että tanniinit raapivat vielä kieltä. Tämä oli viini, joka säilyisi viinikaapissa ainakin 5-10 vuotta, ja avattaessa olisi kokenut hurmaavan muodonmuutoksen.

Vierailumme oli päättynyt, ja muutama tilan viinipullo lähti kotiin mukaan. Tila oli ollut siitä mielenkiintoinen, että se valmisti sekä tavallisia, mutta hyviä viinejä, mutta ylsi myös valmistamaan Bolgheri-tasoisia viiniä. Minun täytyy tehdä kuitenkin yksi negatiivinen huomautus, sillä viininmaistelu oli järjestetty muiden vierailijoiden keskuudessa, jotka useat polttivat tupakkaa, joten keskittyminen viineihin ei ollut paras mahdollinen.

Tämän jälkeen meillä oli vielä hiukan aikaa, joten sanoin miehelleni, että käydään nopeasti aperatiivilla Bolgherin kylässä. Bolgherin kylä onkin oikein ihastuttava tyypillinen Toscanalainen kylä, jossa sijaitsee useita ravintoloita ja muutama viinikauppa. Suosittelen lämpimästi siellä vierailua.

Tosin jälleen törmäsimme taas tähän uuteen ilmiöön, johon emme olleet tottuneet. Kylä vilisi turisteja. Katukuvassa näkyi paljon saksalaisia ja hollantilaisia, mutta erittäin paljon myös italialaisia. Tänä vuonna italialaiset eivät ole matkustaneet ulkomaille, vaan ovat harrastaneet kotimaanmatkailua (tuttu ilmiö Suomestakin), jonka seurauksena kaikki kuppilat, ravintolat, rannat ja museot ovat olleet täynnä, ja minnekään ei voi mennä improvisoiden, vaan kaikki pitää suunnitella ja varata etukäteen. Tämähän harmittaa minua, joka rakastan suuresti elämistä hetkessä. Vaikka yleensä olen suositellut syyskuuta lomailuun Italiassa, mutta näköjään covid-aikakautena kannattaa lomailla myöhemmin, jolloin voi poiketa hetken mielenjohteesta kivaan ravintolaan tai löytää rauhallisen rantapaikan.

Tämä kertoo siitä, että turisteja Italiassa on siis ollut paljon, ja elämä on palautunut lähes entisellään. Toki maskia pitää käyttää sisätiloissa, ja green passiakin meiltä on kysytty yhdessä konsertissa ja kyseisellä viinitilalla. Olemme syöneet yleensä ulkona, joten ravintoloissa meiltä ei olla sitä vielä tiedusteltu.

Kotona meitä odotti iloinen koira. Tyttö oli sen sijaan mennyt kavereiden kanssa jäätelölle, ja odottelimme iltamyöhään, kunnes hän tuli kotiin. Päivä oli ollut monipuolinen ja vauhdikas, ja itse olisin ollut valmis menemään aikaisin nukkumaan, mutta nyt täytyisi keksiä joku metodi, jonka avulla jaksaisi valvoa kunnes teini tulee kotiin.

Kesän lopussa otamme perinteisen perhekuvan Populoniassa auringonlaskun taustaa vasten.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.