Kerran lauantaiaamuna

Viime kesänä kiertelimme Grosseton ja Maremman seudun viinialueita (Toskanassa) ja sattumalta päädyimme Frescobaldin Ammiraglian viinitilalle, josta löysin oikein mieleisen roseviinin nimeltä Alie. Olinkin koko kesän suunnitellut uutta vierailua viinitilalla, mutta heillä oli lauantaisin aina täyttä. Italian kuuluisimmilla viinitiloilla vierailu onkin turhauttavan vaikeaa varsinkin kesäkuukausina. Vierailu pitää varata netistä tai puhelimitse etukäteen, jos haluaa maistaa viinejä, ja viininmaistelu on usein maksullista. Joskus tosin vierailut viinitiloilla onnistuvat vain astumalla sisään viinitilan ovesta, eli kannattaa myös kokeilla onneaan.

Vaikka olin hiukan pettynyt, etten onnistunut pääsemään Ammiraglian viinitilalle, niin halusin kuitenkin palata Grosseton alueen viinialueelle, ja erinäisten sattumien kautta kohteeksi valikoitui Mazzei-viinintuottajien Belguardo-viinitila, jonne varasin netistä ajan lauantaille klo 11.30. Belguardo-viinitila ei ole kovin kuuluisa tai suuri, mutta päätin että se saisi kelvata.

Harmitukseni unohtui kuitenkin hetkessä, kun ajoimme välimerenmäntyjen reunustamaa tietä Belguardon viinitilalle, ja eteemme avautuivat tyypilliset Toscanan kukkulat, jota koristelivat viiniköynnökset. Saatoin jälleen kerran todeta miten luonnonkauniissa maisemissa viinitilat lähestulkoon aina sijaitsevat.

Tilalla ei ollut viinikellaria tai viinintuotantoa, sillä viinivalmistus tapahtui toisaalla, mutta rento oppaamme kuljetti meitä viiniköynnösten keskellä kertoen viinitilan eri viinilajeista, paikan ilmastosta ja maaperästä, jotka kaikki vaikuttivat viininlaatuun, makuun ja tuoksuihin. Pettymykseni viimeisetkin rippeet haihtuivat, kun istuimme maistelemaan viinejä viileälle terassille, josta avautui aivan upea maisema.

Maistoimme ensin viinitilan tuottamaa vermentinoa (Vermentino di Toscana IGT), joka ei ollut ollenkaan vermentinolle tyypilliseen tapaan kuiva tai katkera, sinänsä yksinkertainen viini, mutta hienostunut versio vermentinosta. Tämän lisäksi maistoimme Belguardon vermentinoa nimeltä Codice V, jonka koostui 20%:sti viinirypäleistä, joiden käymisprosessi on tapahtunut saviruukussa, 30% viinin  rypälemehusta on käynyt viinirypäleiden kuorten kanssa, ja 50% koostui viinirypälemehusta, joka syntyi perinteisessä valkoviinin käymisprosessissa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulin vastaavasta blendistä eli sekoituksesta, ja viini olikin erityisen monivivahteinen ja mineraalinen. Maistoimme myös roseviiniä mutta se ei tehnyt suurta vaikutusta. Tämän jälkeen maistoimme kahta punaviiniä. Toinen oli nimeltään Tirrenico, ja se oli sekoitus Cabernet Sauvignonia 65%, Alicantea 20%, Cabernet Franca 10%, Petit Verdota 5% ja kiitos Cabernet Francin viinin tuoksu oli vivahteikas sisältäen mustaherukkaa, yrttejä, suklaata ja paljon muuta. Vaikka tuoksu antoi olettaa, että viini olisi raskas, se oli kuitenkin yllättävän raikas ja mineraalinen, tanniinit olivat hienon hienoja ja viini sopisi vaikka mausteisen aterian kanssa nautittavaksi. Toinen punaviini, nimeltään Bronzone oli tyypillinen Morellino di Scansano viini DOCG sisältäen 100%.sti Sangiovese viinirypälettä, ja viini jätti teräksisen tanniinien maun suuhun. Bronzone olikin klassillinen viini kunnon pihvin seuraksi. Maistoimme myös Belquardon valmistamaa oliiviöljyä, johon rakastuin kenties kaikkein eniten.

Teimme viiniostoksemme (ja tietenkin pullon oliiviöljyä), ja tälläkin kertaa viininmaistelu, jonka piti maksaa, oli ilmainen. En tiedä onko tämä enemmänkin sääntö kuin poikkeus, mutta olen ymmärtänyt, että jos ostat viiniä, viinitilat eivät lopulta laskuta viinimaistelusta.

Yllättävää oli myös, että tyttäremme oli viihtynyt hyvin tällä viinitilankierroksella: Hän halusi haistella viinien tuoksuja, söi tarjotut viininmaistelu juustot ahnaasti, ja kantoi jopa viinilaatikon autoon. Enpä tiedä meneekö meillä lapsen alkoholikasvatus oikeaoppisesti, tosin aika poikkeavaa metodia käytämme, myönnettäköön.

ps. Ajoimme lounaalle Scansanon kylään vuoristossa, jossa söimme vähän liiankin tuhdin lounaan, ja löysimme myös laadukkaan enotecan, eli viinimyymälän, josta löysin lopulta myös Alie roseviiniä. Kesäni oli siis pelastettu.

https://www.mazzei.it/en/The-estates/Belguardo/The-estate/

Lisää viinitiloista Grosseton alueella:https://www.tripadvisor.com/Attractions-g2043771-Activities-c36-t132-Province_of_Grosseto_Tuscany.html

Scansanossa syö useassa paikassa hyvin, mutta me olemme pariin otteeseen syöneet täällä masumme täyteen: http://www.osteriailrifrullo.it/www/

Viinikauppa Scansanossa: https://enotecascansanese.com/

Ja jos jotain jäi kiinnostamaan Ammiraglian roseviini, sitä saa tietekin netistä, vaikka täältä https://www.tannico.it/toscana-rose-igt-alie-ammiraglia-2018-marchesi-frescobaldi.html

Minä vain tykkään ostaa viiniä paikan päältä suoraan viinitilalta jos vain mahdollista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.